Oletko Hyvinkään musiikkiopiston nykyinen tai entinen oppilas, oppilaan huoltaja, opettaja, yhteistyökumppani, sidosryhmään kuuluva tai muuten vain vannoutunut musiikin ystävä? Onko Hyvinkään musiikkiopisto sydäntäsi lähellä? Kirjoita tähän avoimeen vieraskirjaan tervehdyksesi ja/tai muistojasi Hyvinkään musiikkiopistosta.
Keväällä 2020 Hyvinkään kaupunginvaltuusto päätti Kestävän talouden ohjelmasta 2021–2023, jonka myötä musiikkiopiston saamaa kaupungin avustusta leikattiin 20 %.
Syyskuussa 2024 Hyvinkään kaupunki julkaisi esityksen, jonka mukaan musiikkiopiston avustusta leikattaisiin –50% eli –245.000 € vuonna 2025. Tavoitteena oli “musiikkikoulun avustuksen lopettaminen”, joka olisi tarkoittanut myös vuosittaisen miljoonan euron valtionosuuden menettämistä. Nämä säästöt olisivat toteutuessaan lopettaneet Hyvinkään musiikkiopiston toiminnan. Hyvinkään kaupunginvaltuusto päätti 11.11.2024 poistaa toimenpidelistaltaan musiikkiopiston avustukseen kohdistuvan leikkausesityksen.
414 ajatuksia aiheesta “Avoin vieraskirja”
Hyvinkään musiikkiopisto edustaa kaikkea sitä, jonka merkitys nyky-yhteiskunnassa on lisääntymässä: lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy, musiikkiopintojen oppimiskykyä ja nuorten kasvua edistävä vaikutus, taidekasvatuksen antama luovuuden pohja eri aloille sekä hyvinvoinnin edistäminen. Vain muutamia mainitakseni. Nyt esitettyjen leikkausten sijasta tulisi musiikkiopistolle palauttaa muutama vuosi sitten tehty 20 % leikkaus.
Musiikkiopisto edustaa myös hyvin monia Hyvinkään kaupunkistrategian 2023-2027 teemoja (Hyvinkään Pelikirja 2.0). Jo pelkkä strategian vision otsikko ”Elinvoimainen elämyskaupunki” kiteyttää musiikki- ja taidekasvatuksen tärkeyden kaupungin peruspalveluiden kivijalkana. Hyvinkään pelitapaa kuvataan näin: ”Pelaamme yhdessä rohkeasti ja reilusti, vastuullisesti, asukkaan ja asiakkaan parhaaksi”. Tätä kaikkea tarjoaa musiikkiopisto. Myöhemmin on pelikirjassa kerrottu, että houkuttelevuutemme rakentuu mm. aktiivisesta kulttuurielämästä. Tai kuinka tärkeäksi nostetaan myös yritysten, oppilaitosten ja kaupungin välinen yhteistyö tai kuinka työvoiman saatavuutta tukevat hyvät palvelut ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Kun strategiaa lukee eteenpäin tulee vastaan otsikot ”Aktiivinen elämyskaupunki” ja ”Laadukas koulutuspolku”. Ja nämä nostot ovat vain osa siitä, kuinka kaupunki on tahtonut toimintaansa ohjata vuoteen 2027 mentäessä. Mikäli musiikkiopiston leikkaukset etenevät esitetyn mukaisesti, tulee kaupungin muuttaa myös strategiaansa. Viisautta on nyt päättää olla toteuttamatta esitettyä leikkausta.
Jouni Auramo, rehtori
Pirkanmaan musiikkiopisto
Hyvä Hyvinkään kaupunki,
Lapsia ja nuoria on maassamme vähän ja merkittävä osa voi huonosti. Eikö meillä aikuisilla, meillä jotka muodostamme kunnat ja kaupungit, ole velvollisuus pitää huolta heistä? Varsinkin nyt, kun perheet ovat jo kohonneiden hintojen, sähkökriisin, koronan ja epävakaan maailmantilanteen vuoksi tiukilla? Harrastus, kohtuuhintainen sellainen, järkevän matkan päässä, voi olla monelle lapselle ja nuorelle se tärkein henkireikä ja onnistumisten kokemusten tuoja.
Me kaikki olemme erilaisia: osa viihtyy esimerkiksi joukkueurheilun parissa, osa siellä treenikopissa soittimensa kanssa. Pidetään huolta tulevista sukupolvista ja mahdollistetaan tämä myös heille. Musiikki on mitä parhain hyvinvoinnin ja kasvun tukija, taide lisää inhimillisyyttä.
On suuri rikkaus , että Hyvinkäällä voi opiskella musiikkia ammattilaisten ohjauksessa. Toivottavasti tämä mahdollisuus säilyy jatkossakin.
Hyvin surullista ja lyhytnäköistä politiikkaa Hyvinkäällä. Suomi ja suomalaisuus rakentuvat kulttuurin varaan. Suomen identiteetti luotiin taitelijoiden työllä. Sitä kannattaisi puolustaa myös tarjoamalla lapsille tie kulttuuriharrastukseen jo olemassa olevien rakenteiden kautta. Hyvinkään musiikkiopistolla on pitkät perinteet.
Kahden pienen Hymon muskarilaisen äitinä olen järkyttynyt ja valtavan surullinen Hyvinkään kaupungin esityksestä lakkauttaa musiikkiopiston avustukset. Joka viikko usean vuoden ajan olen saanut todistaa musiikin, laulun ja leikin tuomaa suurta iloa, joka loistaa pienten muskarilaisten kasvoilta. Ja tätä iloa ja hyvinvointia he vievät laulurepuissaan eteenpäin koteihin ja kavereilleen, päiväkoteihin, kouluihin. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemista tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Toivon malttia ja viisautta päättäjille, lasten ja nuorten taideharrastuksista leikkaaminen olisi suuri virhe.
Hyvinkään Musiikkiopisto on vuosikymmenien kuluessa kouluttanut merkittävän määrän menestyneitä ammattimuusikoita. Opiston lakkauttaminen olisi suuri menetys Hyvinkään kulttuurielämälle ja tulevaisuuden mahdollisuuksille.
Ilman Hyvinkään musiikkiopiston noin 2000 konserttia, joissa olen edustanut Suomea 35 maassa, olisi jäänyt soittamatta. Samoin yli 10 festivaalia, mm 3 Järvenpään Sibelius-viikkoa, olisi jäänyt johtamatta, osa jopa perustamatta. Olisi myös jäänyt opettamatta 35 vuotta Sibelius-Akatemiassa, jäänyt opettamatta lähes kaikki nyt alle 50-vuotiaat ssuomalaiset kamarimuusikot, esim tämän syksyn Hyvinkään Orkesterin vieraat, Antti Tikkanen ja Lilli Maijala.
Enkä minä ole ainoa Hyvinkään Musiikkiopiston kasvatti.
Toivon hyvinkääläisiltä päättäjiltä tarkkaa harkintaa Hyvinkään musiikkiopiston avustuksen leikkaamisen suhteen. Esitys avustuksen lopettamisesta on kerta kaikkiaan järjetön, se lakkauttaisi opiston valtionavun ja täten lamaannuttaisi opiston toiminnan täysin.
Kuka lapsiperhe harkitsee tämän esityksen valossa edes muuttamista näin lapsi-ja kulttuurivihamieliseen kaupunkiin?
Musiikki ja musisointi on yksi ihmisen perustarpeita, ja soittoharrastuksen hyödyt lapsen ja nuoren aivoille ja kehitykselle ovat monien eri tutkimuksien mukaan
ällistyttävän kiistattomat. Tarjotkaa lapsille ja nuorille tukea , optimismia, taidetta, musiikkia ja kulttuuria! Siinä saa kaupunki ja koko yhteiskunta säästöä todella pitkällä tähtäimellä.
Tiina Aho-Erola
Muusikko ja viulunsoiton lehtori
Keravan musiikkiopisto
Järkyttävän lyhytnäköistä kaupunkipolitiikkaa! Lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavista asioista ei saisi tinkiä. Seuraukset tulisivat väistämättä näkymään Hyvinkään kaupunkikuvassa ikävällä tavalla jollain aikavälillä.
Hyvinkään kaupunki on alkanut kesän jälkeen etsimään Hyvinkääni-kampanjalla Hyvinkään ääntä.Jos musiikkiopistossa ei ole jatkossa toimintaa hiljenee
oleellinen osa hyvinkääläisistä äänistä. Surullista,sillä musiikki on sekä hyvä harrastus että tärkeä ilmaisun muoto
Kuulostaa täysin järjettömältä!
Miten Hyvinkää voi tehdä tällä tavalla?!
Miten Hyvinkään musiikkikasvatus aiotaan hoitaa, jos tällainen esitys toteutetaan?
Suomalaisen yhteiskunnan sivistys ja pääoma lepää hyvin hoidetun kulttuurikasvatuksen varassa ja musiikkiopisto on osa tätä!
Ei voi mitenkään uskoa, että Hyvinkääläiset päättäjät olisivat tekemässä tällaista täysin järjetöntä päätöstä!
Annan tukeni Hyvinkään musiikkiopistolle.
Tutkimusten mukaan musiikin harrastaminen ei tuota pelkästään mielihyvää, vaan stimuloi aivoja oppimaan uusia asioita musiikin ulkopuolellakin. Tärkeän harrastuksen lisäksi soittaminen voi myös ennaltaehkäistä piileviä muistisairauksia. Leikkaamalla kulttuurista ja lasten harrastustoiminnasta lisätään kunnassa todennäköisesti kustannuksia mm. mielenterveyden ja oppimisen ongelmien, sekä häiriökäyttäytymisen muodossa. Tämä voi lisätä kuormitusta jo kuormittuneelle opetustoimelle ja terveydenhoidolle. Musiikkiopiston tukeminen ja sitä kautta toiminta tulee jatkua!
Toimin Hyvinkään Musiikkiopistossa säestäjänä ja pianonsoitonopettajana. Saan jokaisena työpäivänäni aitiopaikalta nähdä, kuinka valtavan tärkeä ja syvästi rakas asia musiikin harrastaminen opistomme oppilaille on. Toivon päättäjiltä kauaskatseista viisautta ja malttia olla leikkaamatta jo pahasti kuritetun opistomme tukea enää enempiä – emme selviäisi ehdotetuista leikkauksista, vaan joutuisimme lopettamaan koko musiikkiopiston.
Tässä ei viedä ainoastaan ”leipä” ja toimeentulo aikuisilta, vaan monipuolinen tulevaisuus lapsilta ja nuorilta! Musiikin harrastaminen tulee yleisesti oppimista ja kehittää aivoja! Lapsille ja nuorille pitää olla vaihtoehtoja vapaa-ajan harrastamiseen.Nyt päättäjät järki mukaan päätöksiin..
Suomen hyvinvoinnin peruspilareita on vuosikymmeniä ollut se, että koko Suomi on pysynyt asutettuna ja syrjäseuduillakin on saatavilla samankaltaiset palvelut, välittömät sekä elämää rikastuttavat palvelut, kuin isoissa keskuksissa. Postit ja kyläkaupat ovat jo aikaa sitten hävinneet jo vähän isommistakin kaupungeista, puhumattakaan kyläkouluista, joita on suljettu viimeisten parinkymmenen vuoden ajan mielettömät määrät. Esim. Kuusamosta on parhailta vuosiltaan tähän päivään vähennetty yli 80 kyläkoulusta kolmeen. Silti musiikkiopisto tarjoaa toimintaa syrjäkylilläkin ja sivutoimipisteissä harvaan asutuille alueille oman keskustoimintansa lisäksi. Se tavoittelee juuri sitä ideaa, jonka päälle nykyinen musiikkiopistosysteemi on rakennettu; antaa tasavertainen mahdollisuus kaikille lapsille ja nuorille harrastaa ja oppia. Samassa kun koulujen määrää on supistettu, musiikkioppilaitosten määrää on kasvatettu ja vuonna 2019 niitä kuului SML:oon jo 97! Tämä aivan varmasti kaikkien barometrien mukaan kompensoi lasten ja nuorten hyvinvointia myös lähikoulujen sulkemisen seurauksilta. Vaikka Hyvinkää ei ole syrjäseutua, vaan pikemminkin provinssia suurempiin kasvukeskuksiin, sama tärkeys piilee sen annissa henkisen hyvinvoinnin tarpeellisuuteen. Me emme halua tästä hyvinvoinnista leikkaamisesta uutta normaalia. Lapset ja nuoret ovat maamme tulevaisuus, annetaan heille mahdollisuus!
Kovin lyhytnäköistä säästötoimintaa Hyvinkään kaupungin puolelta ! Itse olen kahden Hyvinkään musiikkiopistossa opiskelleen lapsen vanhempana kokenut hyvin tärkeänä asiana että musiikin opiskelua on voinut harrastaa hyvätasoisessa opetuksessa omassa kotikaupungissa. Näillä leikkauspäätöksillä ei Hyvinkään kaupunki tue lapsiperheitä muuttamaan jatkossa Hyvinkäälle, kun tärkeitä harrastusmahdollisuuksia näin halutaan karsia. Päinvastoin ns säästöstä tulee kallista kun lapsiperheet valitsevat asuinpaikkansa muualta ja verorahat maksetaan sinne missä lapsien harrastustoimintaa tuetaan!
Omassa kunnassa oleva musiikkiopisto on arvokas asia.
Musiikki on usein koko perheen harrastus. Musiikki luo yhteyden tunnetta ja antaa tunne-elämyksiä. Musiikin parissa viihdytään. Musiikkiopisto on paikka, jossa kasvava nuori saa oppia musiikillisia taitoja ja kehittää itseään, pääsee osaksi laajempaa yhteisöä ja luo elämänikäisiä ystävyyssuhteita musiikin merkeissä.
Suomi olisi hyvin erilainen maa ilman noin sata kuntaa kattavaa musiikkioppilaitosverkostoa, joka on tuottanut laajojen hyvinvointivaikutuksien ohella myös maailmalla tunnetun Suomen musiikki-ihmeen kapellimestareineen, säveltäjineen ja soittajineen.
Nyt suunnitteilla oleva Hymon leikkauspäätös johtaa parissa vuodessa siihen, että 645 lasta ja nuorta menettää harrastuksensa ja 50 opettajaa työnsä. Näin radikaali, näin moneen perheeseen kohdistuva päätös johtaa väistämättä kuntalaisten henkisen hyvinvoinnin huononemiseen ja monien perheiden etsiytymiseen parempia palveluita tarjoaviin kuntiin. Välittömätkin taloudelliset vaikutukset ovat negatiivisia menetettävän valtionosuuden ja muualle työtä etsimään lähtevien opettajien verotulojen menetyksen kautta.
Lähes seitsemän vuosikymmenen aikana saavutettua hyvää ei pidä heittää hukkaan. Toivotan kuntapäättäjille viisautta ja kykyä tarkastella asiaa pitkällä tähtäimellä.
Musiikkiopiston toiminta lisää lasten ja nuorten hyvinvointia. Kaupungille on varmasti edullisempaa vahvistaa nuorten mielenterveyttä, kuin korjata sitä. Hyvinkään kaupungin esitys on jo nyt vahingoittanut kaupungin brändiä.
Hyvinkään veto- ja pitovoimaan omalla musiikkiopistolla on merkittävä vaikutus. Ennemminkin kaupungin kannattaa satsata musiikkiopiston toimintaan, tehdä sitä näkyväksi, tukea yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kanssa. Voiko etsivä nuorisotyö ja musiikkiopisto toimia yhdessä nuorten tukemiseksi? Hyvinkäällä asuvat opettajat tarjoavat osaamisellaan henkistä pääomaa kaupungilleen. Heidän työnsä on äärimmäisen tärkeää.
Juttelin hiljattain urheiluseuran valmentajan kanssa. Hän kertoi huomanneensa kuinka musiikkiopistossa opiskelevat nuoret ovat hänen mielestään erityisen taitavia lajissaan, he hyödyntävät peleissä rytmitajuaan.
Hyvinkään kaupunki ehdottaa osana säästötoimenpiteitään Hyvinkään musiikkiopiston kuntarahoituksen lakkauttamista ja toiminnan alasajoa.
Muissa yhteyksissä on jo tuotu hyvin esille, kuinka kaupungin antama vuosittainen 490 000 euron tuki tuo valtionosuutena kaupungille vuosittain 1 016 157 euroa (jota ei voi siirtää kaupungin muuhun toimintaan tai muulle toimijalle, vaan se lakkaisi kokonaan kaupungin vetäydyttyä opiston rahottajan roolista), työllistää 50 henkilöä ja antaa opetusta 645 oppilaalle.
Niinpä en keskity tässä kirjoituksessa musiikkiopiston lakkauttamista suunnittelevien tahojen matematiikan taitoihin.
En myöskään kirjoita luovien taitojen entistä suuremmasta kysynnästä työelämstä, enkä musiikin merkittävästä vaikutuksesta oppimiseen ja aivotoimintaan, joista on runsaasti tutkimustietoa.
En myöskään kirjoita siitä myötähäpeää aiheuttavasta mainehaitasta, jota Hyvinkään kaupungin päättäjien asenne omaa musiikkiopistoansa kohtaan on jo vuosia aiheuttanut.
Tällä kertaa haluan puhua arvoista. Sillä tässä kaupungin esityksessä on todellakin kyse arvoista, ei rahasta.
Kulttuuri, musiikki, taide ja kauneus ovat elimellinen osa ihmisyyttä ja yhteiskuntaa. Kulttuuri ei ole erillinen saareke tai ”joku kiva harrastus”, vaan ihmisyytemme sisältää kyvyn ja tarpeen ottaa vastaan ja tuottaa kulttuuria.
Mielestäni meidän velvollisuutemme on tukea ja puolustaa jokaista instituutiota, jokaista ihmistä ja erityisesti jokaista lasta, jolla on kipinä taiteen vastaanottamisen lisäksi ylläpitää ja tuottaa kauneutta tässä monin tavoin rujossa maailmassa.
Minulla ei ollut lapsena mahdollisuutta opiskella musiikkia musiikkiopistossa. Ilman vähävaraisten vanhempieni sinnikästä kannustusta ja ympärillä olevien ihmisten apua, minusta ei koskaan olisi tullut säveltäjää. Kun lopulta pääsin armeijaan soitto-oppilaaksi ja musiikkioppilaitosverkoston opetuksen piiriin teini-ikäisenä, ymmärsin miten tärkeää varhain aloitettu musiikinopetus olisi ollut.
Omakohtaisesta kokemuksesta käsin voin sanoa, että musiikkiopiston lakkauttaminen Hyvinkäällä veisi suuressa mittakaavassa kaupungin lukuisten lasten musiikkikasvatuksen tarkalleen vuoteen 1957, päivään ennen Hyvinkään musiikkiopiston perustamista.
Vaikka musiikkiopistot tarjoavat polun ammattimaisiin musiikkiopintoihin, pidän kaikista tärkeimäpänä taiteen perusopetuksen kasvatuksellista arvoa. Valtaosasta musiikkiopiston lapsista ja nuorista ei tule taiteen ammattilaisia, mutta taiteet tekevät meistä ihmisinä, kokijoina ja ajattelijoina monipuolisempia.
Hiljattain minut pysäytettiin kadulla:
”Moi Pasi! Muistatko minut? Olin teini-iässä sävellysoppilaasi. Nyt opiskelen kauppatieteitä Aalto-yliopistossa. Musiikinopetus toi minulle korvaamattomia opiskelun taitoja, jotka ovat minulle nyt tosi hyödyllisiä.”
Pasi Lyytikäinen
Kirjoittaja on säveltäjä ja sävellyksen sivutoiminen tuntiopettaja Sibelius-Akatemiassa, Tampereen ammattikorkeakoulussa ja Keski-Helsingin musiikkiopistossa.
Peruskoulun musiikinopetus ja musiikkiopistot ovat Suomen suuria voimavaroja. Ne antavat erilaisista lähtökohdista ja alueilta tuleville nuorille mahdollisuuden edetä lahjojensa mukaan. Tärkeä periaate kansalaisten tasa-arvon kannalta. Siinä Suomi on maiden kärkijoukossa.
Kun musiikkiopistot luotiin, Suomi oli paljon nykyistä köyhempi maa, mutta ihmisten ja päättäjien sivistystahto oli vahva. Musiikkiopistojen toiminnan vaarantaminen tai jopa lopettaminen tänään olisi historiallinen virhe.
Hyvinkään kaupungin sopeuttamisohjelman valmistelussa ehdotetaan Hyvinkään musiikkiopiston kuntarahoituksen lakkauttamista ja toiminnan alasajoa. Sopeuttamisohjelmassa todetaan, että taiteen perusopetus ”ei ole lakisääteistä”.
Saako tässä kuntapäättäjä harhaanjohtavan vaikutelman, että lasten oikeus kulttuuriin ei ole perusoikeus?
Kunnan ei ole pakko järjestää taiteen perusopetusta, totta, mutta kuntien kulttuuritoiminnasta säädetään lailla (166/2019) ja kaikilla kunnilla on vastuu järjestää kulttuuritoimintaa.
Taiteen perusopetusta järjestävät oppilaitokset ovat julkisista palveluista ainoita tahoja, jotka pitävät huolta ensisijaisesti lasten ja nuorten kulttuuristen oikeuksien toteutumisesta. Vapaan sivistystyön pääasiallinen kohderyhmä ovat aikuiset.
Oikeus osallistua taiteisiin ja kulttuuriin, kehittää itseään ja yhteisöään niiden avulla ovat ihmisten kulttuurisia perusoikeuksia.
Lasten oikeuksista kulttuuriin ottavat vastuun aikuiset. Lasten oikeudet eivät ole mielipidekysymys, vaikka kroonisesti ne sellaiseksi mielletään.
Kaupunki kysyy vaihtoehtoja tälle Hyvinkään musiikkiopistoon kohdistuvalle leikkaukselle 245000e – tervetuloa Hyvinkään kaupunki maksullisen kaupunkipysäköinnin joukkoon (kaupungin laskema vaikutus tälle olisi 285000e). Tällä muutoksella ei saada pelkästään vaikutuksia kaupungin budjettiin, vaan myös kestävään tulevaisuuteen laajemmin.
Tuulia Tuovinen, Taideyliopiston tohtorikoulutettava
Musiikkiopistoa tarvitaan, teette hyvää ja tärkeätä työtä. Niin monet lapset ovat päässeet vuosikymmenten aikana jonkun soittimen kanssa musiikin maailmaan. Hyvin monet ovat jatkaneet alan opintoihin ja saaneet myös ammatin. Taitaa iso osa Hyvinkään orkestetilainenkin olla musiikkiopistomme kasvatti.
Uskomatonta ja surullista
Tämä koskee niin laajasti
monien hyvinvointia🫶♥️
Taide on ihmiskunnan häviämättömintä omaisuutta, totesi aikanaan maailman rikkaimpana pidetty Paul Getty. Musiikkiopistot mahdollistavat lapsille ja nuorille ikiaikaisen henkisen pääoman kartuttamisen. Tämä aika syö nuorilta monin tavoin uskoa tulevaisuuteen. Kulttuuria tulisi nyt levittää enemmän, ei vähemmän. Se on vakaan, hyvinvoivan yhteiskunnan perusta.
Esitys edustaa todellista näköalattomuutta kulttuurin merkitystä kohtaan. Toivottavasti päättäjät heräisivät näkemään taiteen arvon ja oppilaiden opintojen merkityksen tulevaisuudessa.
Olin Hyvinkään musiikkiopistossa vuosina 2010-2024. Eskarilaisesta 20-vuotiaaksi, kahdella eri soittimella, orkestereissa sekä kokoonpanoissa ja mupe-opinnoissa. Hyvinkään musiikkiopisto oli aina turvallinen paikka harrastaa ja viettää aikaa esimerkiksi koulupäivien jälkeen. Kohtasin monia eri opettajia, joista osasta tuli itselleni hyvin tärkeitä ja turvallisia aikuisia elämääni. Musiikkiharrastus on ollut itselleni yksi pysyvimmistä ja iloa tuovimmista asioista, ja koen harrastamisen auttaneen minua löytämään oikean suunnan elämässä. Musiikkiopistossa lopettamisen ja toiseen kaupunkiin opiskelemaan muuttamisen jälkeen, ei musiikkiharrastus ole jäänyt mihinkään. Musiikkiopistosta saamani pohjan takia pystyn jatkamaan soittamista vaikka loppu elämäni ajan, sillä se on jotain joka edistää vahvasti hyvinvointiani.
Lapsille ja nuorille on olemassa aika monta muutakin vaihtoehtoa vapaa-ajan vietteeksi, ja hyvällä harrastuksella voi ehkäistä niitä huonompia ajanvietteitä ja niistä seuraavia ongelmia. Musiikin harrastaminen on hyväksi, todella sääli jos nykyisiltä ja tulevilta hyvinkääläisiltä lapsilta ja nuorilta aiotaan viedä tähän mahdollisuus lakkauttamalla Hyvinkään musiikkiopiston toiminta!
Kaupunki on ollut sitoutunut musiikkiopistoonsa vuosikymmenet, kuntatalouden hyvinä ja huonoina aikoina. Nyt sitoumus on vaarassa mitätöityä yhdessä kaiken koulutuksen päämäärän, sivistyksen, kanssa. Sivistyksestä leikkaamisesta ei koidu yhteiskunnalle mitään hyvää myöskään taloudellisesti ja tässä tapauksessa ratkaisu tuottaa välittömästi uusia veronmaksukyvyttömiä työttömiä. Päätös on kaupungille haitaksi kaikilla mittareilla mitattuna. Miten kukaan päättäjä voi sellaista haluta?
Mitä ihmettä nyt taas – miksi musiikkiopiston tuet on jälleen uhanalaisia? Tuntuu tosi oudolta, kun tavoitteena on olla vireä kaupunki, jossa on monenlaisia harrastusmahdollisuuksia. Pesis ja jääkiekko ei kiinnosta kaikkia lapsia ja nuoria. Soittamisen harjoittelu on vaatii pitkäjänteisyyttä, mitä ei totta vieköön nykyisessä elämänmenossa liikaa ole. Mistäs sitten siihen vireään kaupunkielämään riittää soittajia tilaisuuksiin, jos musiikin opetus säästetään hengiltä?
Musiikkikasvatuksen vaikutukset heijastuvat koko suomalaisen yhteiskunnan elinvoimaisuuteen ja hyvinvointiin. Siksikään sitä ei pidä lopettaa.
Taiteen perusopetuksen alasajo tai edes sen ehdottaminen Hyvinkäällä on skandaali. Kaupunki menettäisi luonteensa perheystävällisenä kulttuurikaupunkina, jonne lastensa kasvatuksesta välittävät perheet voivat muuttaa ja jossa lasten on hyvä kasvaa ja kehittyä. Reitti kulkisi kulttuurikaupungista nukkumalähiöksi.
Hyvinkääläiset nuoret menettäisivät mahdollisuudet opiskella ja valmistua musiikkialan ammatteihin. Hyvinkään musiikkiopisto on ollut todella monen menestyneen muusikon taustaoppilaitos, se on toiminnallaan antanut mahdollisuudet luoda uraa Euroopan maineikkaimmissa orkestereissa.
Musiikkiopiston toiminta tulee turvata! Osaaminen ylipäänsä ei synny tyhjiössä, vaan monipuolisen kasvatuksen ja kulttuurikosketuksen kautta. Musiikki on tärkeää paitsi itsessään, tutkitusti erittäin tärkeä oppimisen tuki yleensä. Suomi on kansainvälisesti koulutustasoltaan ja sitä kautta osaamiseltaan taantuva maa. On erittäin tärkeää panostaa monipuoliseen osaamiseen kaikin tavoin. Suomalainen musiikkiopistojärjestelmä on ainutlaatuinen, ja sitä voi vielä pitää suomalaisen koulutuksen ylpeyden aiheena. Pienestä säästöstä tänään voi tulla suuri kulu tulevaisuudessa.
Näin radikaalilla rahoituksen leikkauksella olisi tuhoisat seuraukset nuorison hyvinvoinnille Hyvinkään alueella. Taideopetuksen myönteinen vaikutus lasten ja nuorten henkiselle kehitykselle on tutkimuksessa hyvin dokumentoitu. Henkisen pahoinvoinnin lisääntyessä kasvavat myös sosiaalipuolen kulut. Vastustan painokkaasti musiikkiopiston avustuksen leikkaamista. Päättäjät herätkää!
Rappio näkyy viimeistään siinä, kun kulttuurin annetaan näivettyä. Puheissa ylistetään suomalaista musiikkikasvatusta ja aikaansaannoksia, mutta sieltä otetaan ensimmäisenä. Mitä se vaikuttaa lapsiin ja nuoriin, kun ohjattu usein elinikäiseen hyvään harrastukseen johtava toiminta ajetaan alas !!??
Hyvinkään kaupunki tekee suuren virheen, mikäli ajaa alas taideopetusta. HYMO on tehnyt tärkeää työtä ja kasvattanut upeita muusikoita, joiden osuvia kommentteja lyhytnäköiseen leikkauspolitiikkaan saamme täällä lukea. Lapseni osallistuu HYMOn Reeta Nikkolan opettamaan ihanaan muskariin. Itse opetan tanssia Hyvinkään kansantanssijoille ja tapaan arjessani monia musiikkiopiston polun käyneitä hyvinkääläisiä nuoria taitavia soittajia, kenties tulevaisuuden ammattilaisia. Nuoret eivät ansaitse tätä. Ei leikata nuorilta, ei leikata kulttuurista.
Hanna Poikela
hyvinkääläinen tanssipedagogi
Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen toiminnanjohtaja
Taiteen perusopetuksen alasajo tai edes sen ehdottaminen Hyvinkäällä on skandaali. Kaupunki menettäisi luonteensa perheystävällisenä kulttuurikaupunkina, jonne lastensa kasvatuksesta välittävät perheet voivat muuttaa ja jossa lasten on hyvä kasvaa ja kehittyä. Reitti kulkisi kulttuurikaupungista nukkumalähiöksi.
Avustuksen leikkaaminen on tehoton säästötoimi, sillä se johtaa myös valtionosuuden leikkaantumiseen, mikä on suoraan menetettyä tuloa kaupungilta.
On kuitenkin erityisen lyhytnäköistä heikentää kaupungin pitovoimaa perheille pakottamalla tärkeä harrastusmahdollisuus käytännössä alasajoon leikkauksella, joka halvaannuttaa toiminnan peruuttamattomasti.
Vetoan Hyvinkään päättäjiin leikkausehdotuksen perumiseksi.
Ville Matvejeff
Espoon musiikkiopiston alumni
Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja
Näinä kummallisina aikoina yksi vaarallisimmista ilmiöistä on kulttuuriopetuksen ja yleisesti kulttuurin määrärahoista leikkaaminen, se on yksi kauheista osoituksista halusta sivistyksen alasajosta.
Tämän maan rakensivat aikoinaan taiteen, tieteen ja kulttuurin suurmiehet. Vuosikymmenien saatossa syntynyt musiikkioppilaitostemme verkosto on merkittävä osa sivistyksemme ylläpitäjänä. Suomi on musiikkikasvatuksen mallimaa. Sen rakenteisiin ei saa puuttua! Yksikään musiikkiopisto EI SAA kadota tästä maasta.
Olen epäuskoinen kuullessani, että Hyvinkään musiikkiopiston tulevaisuus on jälleen vaakalaudalla toistamiseen hyvin lyhyen ajan sisällä. Ajat ja arvot ovat selvästi muuttuneet omasta lapsuudestani, jolloin musiikkiopiston toiminta oli vakaata ja myös arvostettua päättäjien keskuudessa Hyvinkäällä. Jopa lama-ajan yli musiikkiopiston toiminta jatkui virkeänä ja täysipainoisena.
Hyvinkään kaupunki on musiikkiopiston osalta saamapuolella monesta näkökulmasta tarkasteltuna. Musiikkiopiston toiminta elävöittää kaupunkia ja luo henkistä hyvinvointia sekä lapsille että aikuisille. Musiikkiopiston toiminnan maksaa suurimmalta osin valtio mutta toiminnan taloudelliset kerrannaisvaikutukset jäävät suoraan kaupunkiin, mm. henkilökunnan palkkojen verotulojen muodossa. Kaupunkiin jää myös kaikki se kulttuurinen hyvä, jolla se voi houkutella potentiaalisia uusia veronmaksajia. Itselle, ja monelle muulle, musiikkiopiston olemassaolo on kynnyskysymys asuinpaikkaa valittaessa.
Toivoisin, että päättäjät voisivat tarkastella musiikkiopiston toimintaa myös muutamaa tulevaa vuotta pidemmälle. Opiston toiminta ei ole ainoastaan rasite ja meno budjetissa, vaan sen tuottamat hyödyt maksavat itsensä myös taloudellisesti takaisin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Valtion ja kunnan tukeman musiikinopiskelun hyötyihin pääsevät käsiksi kaikki, kun taas yksityinen musiikinopetus sopii hintansa ja tarjontansa vuoksi suppeammalle ja valikoituneemmalle joukolle. Vuosia kestävä musiikin opiskelu opettaa lapsille pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä enemmän kuin koulussa käynti ja näin ollen kaupungin pitäisi tehdä päinvastainen eli panostaa ennemmin musiikkiopiston toiminnan laajentamiseen kuin supistamiseen.
Jos musiikkiopisto ajetaan alas on kyllä melkoinen menetys paikkakunnalle. Kulttuuri, musiikki on yksi länsimaisen sivistysyhteiskunnan peruspilareista. Tuntuu paluulta kivikauteen tuo lopettamispäätös.
Hyvinkään musiikkiopisto on ollut vuosia Keravan musiikkiopiston aktiivinen yhteistyökumppani. Edellisen lukuvuoden aikana olemme toteuttaneet yhteisiä konsertteja, henkilöstön koulutusta ja johdon sparrausta. Yhteistyö on ollut antoisaa, koska Hyvinkään musiikkiopistossa on erittäin korkeatasoinen opetus ja ammattimainen johto.
On käsittämätöntä, että musiikkiopiston toiminta ehdotetaan alas ajettavaksi muutaman sadantuhannen euron vuoksi. Tästä ei tule säästöä, vaan suuri tappio pitkällä aikavälillä. Alueelle tuleva musiikkiopiston miljoonan euron tuntiperusteinen valtion avustus menetetään ja kaupungin asukkaat alkavat etsiä musiikin taiteen perusopetuspalveluja muista kunnista.
Elämänikäisen harrastukseen tai ammattiin johtavaan soitonopiskelu pitää mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle asuinpaikasta riippumatta. Myös hyvinkääläisille lapsille.
Keravan musiikkiopisto
Hyvinkään musiikkiopisto tekee merkityksellistä työtä kaupunkilaisten hyväksi!
Musiikkiopiston opetus on laadukasta ja opisto tuottaa iloa myös koko kaupungille konserttien muodossa.
Hyvinkään kaupungin on erittäin tärkeää tukea kulttuuria, kulttuurilaitoksia, luovuutta ja urheilua ja niiden toimintaedellytyksiä.
Nämä asiat luovat Hyvinkäälle vetovoimaa, viihtyvyyttä, hyvinvointia, osallisuutta ja pitovoimaa kaikenikäisille.
Onnistuessaan nämä asiat ovat myös niitä tekijöitä, jotka erottavat Hyvinkään kiinnostavana kaupunkina.
Hankalista taloudellisista ajoista huolimatta ei ajeta alas kaikkea sitä merkityksellistä ja hyvää mitä Hyvinkäälle on rakennettu.
Ei säästetä ihmisten kehittymisestä, hyvinvoinnista ja mahdollisuuksista.
Ihminen tarvitsee taidetta kasvaakseen hyväksi aikuiseksi.
Taiteen perusopetus on vastalääke lyhytjänteisyyttä ja lyhytkestoista muistia ruokkivalle älylaitteiden tuijottamiselle. Taiteen perusopetus myös tasapainottaa peruskoulun opetussuunnitelman taito- ja taideaineiden vähäistä määrää.
Laadukkaan musiikkikasvatuksen hyödyt lasten aivojen kehitykselle antavat tutkitusti esim. musiikin parissa kasvaneille lapsille etulyöntiaseman suhteessa muihin.
Musiikkiopistosta ja taiteen perusopetuksesta leikkaaminen ei siis pelkästään tarkoita harrastusmahdollisuuksien vähenemistä, vaan se muuttaa meitä ihmisinä.
Hyvinkään musiikkiopistossa on poikkeuksellisen taitava ja sitoutunut opettajakunta. Paitsi että moni musiikkiopiston kasvatti on saanut musiikista joko ammatin tai elinikäisen harrastuksen, musiikkiopiston yhteisö on ollut monelle nuorelle opettajalle oiva ammatillisen kasvamisen ja kehittymisen paikka. Niin myös itselleni.
Edellä mainituista syistä pidän nyt pöydälle nostettua suunnitelmaa lopettaa taiteen perusopetus Hyvinkäältä todella outona. Kysymys ei ole ainoastaan siitä, millaista kaupunkia rakennetaan, vaan myös siitä, millaisia ihmisiä kaupungissa halutaan kasvattaa.
Kalle Kataja
Musiikin hahmotustaitojen lehtori
Musiikkiopisto Juvenalia
Tyttäreni soitti harmonikkaa ihanan Iiriksen oppilaana ja kolmen tytön trio Pikkupaholaiset pärjäsivät radanvarsikisoissa mainiosti. On surullista ja todella väärin, jos musiikin opiskelu on mahdollista vain niille,joilla on siihen varaa. Kulttuuri kuuluu kaikille. Se ei ole luksusta vaan osa ihmisyyttä.
Turvataan lasten oikeudet musiikkiin ja hyvään elämään. Musiikkiopistossa nuoret saavat harrastuksestaan elinikäisiä eväitä, jotka kantavat pitkälle myös vaikeiden aikojen läpi. Lisäksi he saavat kavereita ja turvallisia aikuisia ympärilleen. Ei säästöä, vaan lisää rahoitusta ja mahdollisimman moni lapsi kulttuuriharrastuksen piiriin!
Käsittämättömän lyhytnäköistä politiikkaa , puhumattakaan Hyvinkään päättäjien arvovalinnoista !
Jos musiikkiopisto ”säästetään ” kuoliaaksi, tämä merkitsee muuttotappiota Hyvinkäälle- mahdollisten tulevien asukkaiden verotulot ohjautuvat muualle. Mikään lapsiperhe tai perhettä perustava nuoripari ei halua muuttaa alueelle, jossa ei ole esim musiikkiharrastuksen valinnanmahdollisuutta lapsilleen.
Suomi tunnetaan maailmalla klassisen musiikin kultamaana ja siihen on hyvä syy- valtiollinen ja kunnallinen musiikkiopistosysteemi! Hyvinkään musiikkiopisto on antanut monille muusikoille alkeisopinnot ja herättänyt innon ja intohimon musiikin harrastamiseen ja myöhemmin jopa ammattiin lähtemiseen. Musiikin harrastaminen kehittää lukemattomia muita perustaitoja varsinaisen musiikin oppimisen ohella – se mm. kehittää keskittymiskykyä, pitkäjännitteisyyttä, ongelmanratkaisutaitoja ja aesteetikan kautta esim. empatiaa, jota tässä maailmassa todella tarvitaan. Oma elämäni näyttäisi hyvin erilaiselta ilman alkusysäystä jonka sain Hyvinkään musiikkiopistosta- sain siitä elinikäisen rakkauden ja ammatin johon on hyvä herätä joka aamu. Musiikkiopiston tuen supistaminen tai poistaminen on väärä paikka säästää. Musiikki kuuluu kaikille – ei vain varakkaille. Ilman kunnallista musiikkiopistoa päädymme samaan tilanteeseen kuten esim. Englannissa, jossa musiikin vakava harrastaminen on mahdollista vain yksityissektorin kautta, eli avoinna vain varakkaille. Minulle, kuten monille muille lapsille, tuo ovi olisi jäänyt avaamatta. Nyt on aika pysähtyä ja miettiä pidemmälle – tuen poistaminen on lyhytkatseista ja väärä siirto.
Kiitos arjen kaunistamisesta, kaikki ihanat musiikkiopistolaiset! Pidetään yhdessä kaupungin hyvinvointia tuottavien kulttuuriharrastusten puolta.
Näin lyhytnäköisesti kuin nyt suunnitellaan ei päätöksiä musiikin opetuksen suhteen saa tehdä.
Toivottavasti nämä surulliset ja käsittämättömät suunnitelmat ymmärretään perua. Tiedämme jo tarpeeksi musiikin ja ylipäänsä taiteen vakutuksista lapsiin ja nuoriin välttääksemme näin lyhytkatseisia säästöpäätöksiä.
Käsittämättömän lyhytkatseista toimintaa! Musiikilla ja kulttuurilla ylipäätään on valtavan suuret vaikutukset, myös nuorten hyvinvointiin.
Voimia Hymolle taisteluun! Olemme tukenanne! Lasten ja nuorten harrastuksista ei tule tinkiä, se on lyhytkatseista ja jäljet ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen.
Hyvinkään musiikkiopisto toiminta on turvattava. Opistolla todella merkittävä historia, tuottaa alueelle henkistä ja kulttuurista pääomaa. Opisto on kasvattanut vuosikymmenten saatossa kymmeniä musiikin ammattilaisia ja tuhansia harrastajia. Monien perheiden henkinen kotisatama, täysin vastuuton ajatus leikata avustuksia.
Musiikkiopisto on kaupungin/kunnan sivistyksen kivijalka. Jos niin tärkeä toimija kadotetaan kaupungista/kunnasta, on se sama kuin hyvästelisi koko inhimillisen elämän.
Toivon todella, että päättäjät siellä katsovat peiliin, ja ymmärtävät mikä vastuu Hyvinkäänkin kokoisella kaupungilla on näyttää esimerkkiä kulttuurin ja musiikkikasvatuksen puolestapuhujana ja vaalijana.
Useampi tuttavani on Hymossa töissä ja on kertonut pitävänsä paikasta erityisesti. Itsekin olen haaveillut siellä työskentelystä pianonsoitonopettajana.