Lopputyökonsertti kruunaa musiikin laajan oppimäärän opinnot

Syyslukukauden hienoimpia hetkiä koettiin Hyvinkään musiikkiopistossa opinnoistaan valmistuvien oppilaiden konserteissa marras-joulukuun vaihteessa. Kaikkiaan viisi lahjakasta nuorta sai musiikin laajan oppimäärän opintonsa päätökseen lopputyökonserttien myötä.

Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opinnot koostuvat perusopinnoista ja syventävistä opinnoista. Kun oppilas on suorittanut koko oppimäärän opinnot, hän esiintyy omassa konsertissa, joka on opintojen lopputyö – taiteellinen ja taidollinen opinnäyte. Oppilas saa itse suunnitella konsertin ohjelman – myös omia sävellyksiä voi esittää. Luonnollisesti oma pääaineen opettaja on hyvänä apuna sekä konsertin valmistelussa että sen suunnittelussa. 

Sellisti Anton Hietsilta soitti yhteismusisointiin painottuvassa lopputyökonsertissaan kamarimusiikin helmiä, kuten Jean Sibeliuksen Andante festivon yhdessä viulisti Vilma Väänäsen, viulisti Kristiina Velinin, alttoviulisti Mira Martikaisen ja sellisti Eevi Ojan kanssa. Sama konsertti oli niin ikään lopputyötään tekevän Eevi Ojan päättötyö. Eevi esitti yhtyeteosten lisäksi Gabriel Faurén Elegian pianisti Maria Suokkaan kanssa. Oja ja Hietsilta ovat opiskelleet syventävissä opinnoissa Lassi Mäkeläisen johdolla. 

Pekko Rauhala teki historiaa omassa sävellyskonsertissaan. Hän on ensimmäinen Hyvinkään musiikkiopiston oppilas, joka valmistui opinnoista pääaineenaan sävellys. Pekkoa on sävellysopinnoissa ohjannut Konsta Mönkkönen. Pekon “Musiikkia mieleni tekevi” -sävellyskonsertissa kuultiin monipuolinen ohjelma, jonka esitti joukko Pekon muusikkoystäviä. 

Huilisti Aura Perander konsertoi kitaristi Silja Huhtalan ja pianisti Maria Suokkaan kanssa tulkiten huilumusiikin hienoimpia teoksia Bachista Gaubertiin ja Harri Wessmaniin. Auran huiluopettajana on toiminut Taina Lindholm. Kitaristi Joose Kukkolan lopputyökonsertin ohjelmassa kuultiin muun muassa J.S. Bachin sekä Leo Brouwerin teoksia. Joosen kitaraopintoja on ohjannut Matti Riutamaa.  

Valmistuneille oppilaille jaettiin todistukset musiikkiopistolla 21.12. Musiikkiopisto onnittelee lämpimästi kaikkia todistuksen saajia!