HYVINKÄÄN MUSIIKKIOPISTO TIEDOTTAA 15.3.2020

Opetustoiminta (myös ryhmäopetus) jatkuu toistaiseksi normaalisti, aivan kuten kaupungin päiväkotitoiminta ja peruskoulutkin. Kaikki konserttitoiminta peruutetaan 31.5.2020 saakka. Myöskään oman opettajan luokkakonsertteja ei järjestetä.

Tasosuoritukset ja lopputyöt pyritään järjestämään suunnitelman mukaan (ei yleisötilaisuuksina) ja varmistaa erityisesti ammattiopintoihin suuntaavien ja todistuksen saajien opinnot. 

Muistetaan, että tunneille ja töihin tullaan ainoastaan terveinä ja huolellista käsihygieniaa noudattaen. Musiikkiopiston päivittäistä siivousta on tehostettu.

Oppilaan toivotaan jäävän pois musiikkiopiston opetuksesta, mikäli hänen koulussaan, päiväkodissaan tai kotona on koronavirukseen sairastuneita tai hän on ollut sairastuneen henkilön kanssa lähikontaktissa.

Mikäli oppilas tai henkilökuntaan kuuluva on tullut matkalta ulkomailta, on hänen pysyttävä karanteenissa kaksi viikkoa. Tämä ohjeistus koskee takautuvasti myös kaikkia 9.3. alkaen silloisilta epidemia-alueilta palanneita.

Tilannetta seurataan ja arvioidaan viranomaisten kanssa päivittäin. Tiedotamme mahdollisista muutoksista sähköpostitse sekä musiikkiopiston kotisivujen www.hymo.fi kautta.

Risto Kinnunen, Hyvinkään musiikkiopiston Kannatusyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja

Sanna Ratia, rehtori